Käsivarren erämaa, Malla ja Saana: useimmille suomalaisille jollakin tavoin tuttuja, jopa tarunhohtoisia nimiä. Tuhannet ihmiset ovat lomallaan huiputtaneet Haltin, ihailleet Mallan lempeitä muotoja ja Saanan rinteiden kukkaloistoa, ajelleet moottorikelkoilla tai koiravaljakolla, vaeltaneet Kalottireittiä tai omia polkujaan suurtuntureiden kainalossa.

Toisten vapaa-ajan paratiisi on toisten työmaa; poromiehet paimentavat eloaan, luontaiselinkeinotilalliset hakevat leivän lisää riekkoansoilta, tutkijat ja rajan ja Metsähallituksen väki kulkevat omissa tehtävissään. Erämaa ei merkitse paikallisille asukkaille kaukaista ja saavuttamatonta vaan takapihalta aukeavaa lähiliikuntaympäristöä.

Matkailun kehittyminen on tuonut Käsivarteen aivan uusia vapaa-ajan viettotapoja, joita ei osattu ajatella kun Käsivarren erämaa-alueen ensimmäistä hoito- ja käyttösuunnitelmaa sorvattiin viime vuosisadan lopulla. Jotkut asiat säilyvät: porot palkivat Käsivarren laidunmailla entiseen tapaan, eikä murtomaahiihto ole suinkaan kuoleva harrastus, niin kuin pari vuosikymmentä sitten uumoiltiin. Erämaan kulttuuriset arvot tunnistetaan ja tunnustetaan ehkä entistä selvemmin kun saamelaiskulttuurin yleinen arvostus on noussut.

Nyt pitäisi katsoa kymmenen-viidentoista vuoden päähän ja arvioida minkälaisia muutoksia on edessä ja kuinka niihin varautua. Kilpisjärven kylä haluaa kasvaa ja matkailijoiden määrän kasvu heijastuu väistämättä Saanan ja Mallan maisemiin. Kiinnostaako uusia retkeilijäsukupolvia enää tehdä monen vuorokauden retkiä lihasvoimin ja tyydyttääkö autiotupien vaatimaton taso heitä? Kuka tänne haluaa tulla ja mitä tekemään? Millaisia reittejä tarvittaisiin? Minkälaista matkailun yritystoimintaa erämaahan halutaan ja kuinka paljon? Ja tärkeimpänä kaikesta: uhkaako joku niitä arvoja joiden suojelemiseksi alueet on perustettu? Jos uhkaa, kuinka torjua uhkia?

Luonnossa liikkuville ihmisille eri asiat ovat tärkeitä. Jokaisella on oma suhteensa ympäristöön, omalta kannaltaan perusteltu, mutta toisten mielestä joskus hankala käsittää. Koirat voivat haitata poroja, kelkat ja helikopterit luonnon rauhaa etsiviä hiihtäjiä. Joku kannattaa vapaata kelkkailua, toisen mielestä luontoon ei pitäisi päästää moottorikäyttöisiä ajoneuvoja ollenkaan.

Lainsäädäntö antaa suunnittelulle reunaehdot, mutta jää paljon asioita, joista pitäisi löytää yhteinen sävel sovittamalla yhteen erilaisten luonnonkäyttäjien toiveita ja tarpeita.

Hoidon ja käytön suunnittelussa tehdään juuri sitä. Sovitetaan yhteen. Sen takia MH kutsuu Käsivarren luonnosta kiinnostuneita ihmisiä osallistumaan verkkokeskusteluun 7.-11.5. (yhteiso.luontoon.fi > keskustelupalsta). Ole hyvä, sana on vapaa!

Arja Vasama

Kirjoittaja työskentelee alueiden hoidon ja käytön erikoissuunnittelija Lapin luontopalveluissa Rovaniemellä.